Koronapandemian myötä monen kalenterista on vapautunut aikaa liikunnalle ja terveydestä huolehtimiselle. Myös ajatus hyvinvoinnin ja ympäristön yhteydestä nähdään vahvempana kuin ennen.

Kun asiakas astuu ravintolaan, hänen mielessään pyörii paljon kysymyksiä:

  • Söisinkö lihaa, jotta saisin proteiinia?

  • Miten se vaikuttaa sydämeeni? 

  • Onko naudanlihan tuotanto vaarallisempaa ympäristölle kuin kananlihan tuotanto?

  • Olen kyllästynyt salaatteihin. Söisinkö tänään keittoa?

  • Mistä tiedän, ovatko nämä perunat kotimaisia? 

  • Entä millaiset ovat työskentelyolosuhteet ruuantuotannossa?

  • Onko näiden tuotannossa käytetty torjunta-aineita?

Nykyään kuluttajilla on monia mahdollisuuksia vaikuttaa valinnoillaan. On kuitenkin tärkeää, että valinnat istuvat luontevasti osaksi ihmisten arkea. Meidän tehtävämme on helpottaa päätöksentekoa.

Hyvillä yksittäisillä valinnoilla on väliä, jos niitä tekee tarpeeksi moni. Kun yritykset luovat ympäristöjä ja työpaikkoja, jotka kannustavat vastuullisiin valintoihin, ne ohjaavat suuria virtoja oikeaan suuntaan. Ja jotta se onnistuisi, valinnoista on tehtävä helppoja.

Esimerkiksi:

  • Suosimalla paikallisesti kasvatettuja vihanneksia ja kasviksia, mikä tukee paikallisia yrittäjiä ja vähentää hiilipäästöjä. 

  • Kasvisruokavaihtoehtoja lisäämällä, mikä auttaa vähentämään kasvihuonepäästöjä ja säästämään luonnonvaroja.

  • Lue lisää ideoista kumppanimme WWF:n sivuilta.

Miten yksilölliset ruokailuvalinnat muotoutuvat?

Tieto vaikuttaa tekoihimme

Asioiden tiedostamisella on suuri merkitys toiminnassamme ja sen muutoksessa. Joskus kuitenkaan “oikeatkaan” ympäristövalinnat eivät ole niin mustavalkoisia kuin voisi olettaa. Halusimme, että asiakkaamme voisivat keskittyä ruuasta nauttimiseen, joten päätimme kehittää keinon ruokavalintoihin liittyvän monimutkaisuuden vähentämiseen.

Jos haluamme tutkia ruuan ympäristövaikutuksia, on järkevää kääntyä datan puoleen. Esimerkiksi, jos ananas matkustaa tuhansia kilometrejä Ghanasta ruokalautasellesi, se ehtii synnyttää matkallaan suuren hiilijalanjäljen. West Africa Fair Fruitin mukaan jokaista ananaskiloa kohti ilmakehään vapautuu yksi kilo hiilidioksidia.

Ei kuitenkaan tulisi olla kuluttajan vastuulla opetella ulkomuistista dataa, joka auttaa tekemään oikeita valintoja kaupassa tai ravintolassa. Onkin ravintolatoimijoiden aika kehittää ratkaisuja.

Klimato: uudet digitaaliset ruokalistat, faktat napautuksen päässä

Halusimme kehittää keinon, jolla asiakkaamme saavat halutessaan helposti tietoa ruokamme ympäristövaikutuksista. Aloitimme yhteistyön Klimato-startupin kanssa – yrityksen ratkaisun ansiosta kokkimme voivat syöttää ruokalajeissa käytettävät raaka-aineet sovellukseen, joka dataa hyödyntäen muodostaa ateriavaihtoehdon synnyttämän laskennallisen hiilijalanjäljen.

Klimaton päästömerkintäinnovaatio vaikuttaa ihmisten valintoihin kahdella tavalla:

  • Se auttaa kokkeja luomaan entistä vastuullisempia ruokalistoja ja ruokasuosituksia 

  • Se kannustaa kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja ja tutustumaan ruuan synnyttämään hiilijalanjälkeen yleiselläkin tasolla.

– Klimato on ratkaisu, jonka ansiosta isojen toimijoiden on helppo alkaa hyödyntää dataa. Kyseessä on verkkopohjainen sovellus, jonka käyttö ei vaadi erityistä kouluttautumista. Siksi se on tehokas tapa alkaa hyödyntää dataa kestävien päämäärien hyväksi, sanoo Anton Unger, Klimaton toimitusjohtaja ja perustaja.

Kiihdytysohjelma avaa ovia

Alun perin Klimaton ja Sodexon tiet kohtasivat Sparx Accelerator -kiihdytysohjelman kautta vuonna 2018. Sen jälkeen Klimaton ratkaisuja on pilotoitu useilla Sodexon toimipaikoilla Pohjoismaissa, ja tulokset ovat osoittaneet, että sovelluksen käytön myötä olemme saaneet vähennettyä ateriakohtaista hiilijalanjälkeä 25 prosenttia.

Sodexon kiihdytysohjelman tarkoituksena on lisätä yhteistyötä paikallisten startup-yrtysten kanssa ja siten synnyttää uudenlaisia, innovatiivisia ratkaisuja, joissa uusien yritysten ketteryys ja luovuus yhdistyvät Sodexon pitkän ja monipuolisen kokemuksen kanssa. Kiihdytysohjelmat ovat win-win-kumppanuuksia, jotka mahdollistavat Sodexolle uusien innovaatioiden testaamisen matalalla kynnyksellä. Yrityksille ne tarjoavat tilaisuuden testata ja kehittää omia innovaatioitaan aidossa liike-elämän ympäristössä. 

Lue lisää: Sodexo Accelerators

joulukuuta 20, 2020