​​​​​​Sodexo tukee vähäosaisia perheitä niin globaalisti kuin paikallisesti. Toteutamme jälleen tänä vuonna Joulun taikaa -lahjakeräyksen yhteistyössä Hope ry:n kanssa.

Sodexon tavoitteena on luoda parempaa arkea ja rakentaa parempaa elämää kaikille. Yksi avunannon kanava ovat Sodexon avustusohjelmat, joiden kautta apua saavat miljoonat ihmiset ympäri maailman. Esimerkiksi Sodexon maailmanlaajuinen Stop Hunger -ohjelma on jo pitkään toiminut nälän torjumiseksi kestävällä tavalla. Nykyään Stop Hunger toimii 54 maassa yhteistyössä voittoa tavoittelemattomien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

Myös Suomessa Sodexo tekee aktiivista avustustyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Joulun aikaan vähäosaisia perheitä tuetaan jo perinteeksi muodostuneella Joulun taikaa -tempauksella. Tänäkään vuonna poikkeusolot eivät mahdollista jo perinteeksi muodostuneiden ja rakastettujen Joulun taikaa -illallistapahtumien järjestämistä, mutta vähävaraisia ilahdutetaan jakamalla sadalle apua tarvitsevalle perheelle lahjakori. Kori sisältää jouluisia makuja ja arjen käyttötuotteita. Lahjakorin sisältämät tuotteet on saatu lahjoituksina Sodexon tavarantoimittajilta, ja asiakkaat puolestaan ovat ostaneet lapsille mieluisia lahjoja niissä toimipaikoissa, joissa lahjapuukeräys on tänä vuonna toteutettu.

Tempaus järjestetään jälleen yhdessä Hope ry:n kanssa, jonka avulla joulukorin vastaanottavat perheet on löydetty Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Joulun taikaa -hyväntekeväisyystempaukseen kanssamme osallistuvat Hope, Duni, Atria, HK Scan, Salico, Paulig, Myllyn Paras, Vileda, Cloetta, Unilever Food Solutions, Orkla, Saaroinen, Snellman, Coca-Cola, Kespro, Cabassi, OSG sekä Niini.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat mukana luomassa joulun taikaa!

Lisätietoja: Mira Perander, brändi- ja viestintäjohtaja, mira.perander@sodexo.com tai 050-560 3327

Back to the list
Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot