Modernin työntekijäkokemuksen rakennusaineet – vinkit työnantajalle

Published on : 24.3.2022
  • Uuden ajan työntekijäkokemus vaatii työnantajilta avointa mieltä ja yksilökeskeisyyttä. Työn ytimessä ei ole enää työpaikka vaan työelämän käsite.

    Työntekijäkokemus on kokenut suuria muutoksia viimeisen kahden vuoden aikana. Niissäkin yrityksissä, joiden yrityskulttuuri kukoisti ennen pandemiaa, on jouduttu määrittelemään työntekijäkokemus uudelleen. Etätyön räjähdysmäisesti lisäännyttyä vanhat yrityskulttuurin opit eivät enää päde samalla tavalla kuin ennen pandemiaa.

    Yritysten tehtävänä onkin nyt miettiä uusia tapoja siihen, miten ne pitävät yrityskulttuuriaan yllä ja sitouttavat työntekijöitään. Kun monissa yrityksissä tehdään osittain tai kokonaan etätyötä, sitouttaminen ei onnistu enää pelkillä vanhoilla metodeilla.  

    Näkemykset siitä, että työntekijät eivät työskentele tehokkaasti etänä, ovat pandemian aikana joutuneet suurilta osin väistymään. Työnantajien onkin nyt mukautettava filosofiaansa joustavammaksi sekä keskityttävä aiempaa enemmän yksilökeskeisen työntekijäkokemuksen kehittämiseen sekä tiimien toiminnan tukemiseen.

    Sodexon tutkimusjulkaisun "Flexibility reshapes employee experience for the better" mukaan työnantajat ovat tunnistaneet etätyöskentelyn positiiviset puolet: 75 prosenttia yritysjohtajista sanoo yllättyneensä siitä, että työntekijöiden lisääntynyt itsenäisyys on vaikuttanut työn tuottavuuteen positiivisesti. Samalla kuitenkin 63 prosenttia heistä myöntää, että säästöt ja kustannustehokkuus menevät yhä työntekijäkokemuksen edelle yrityskulttuurin muutostarpeita punnitessa.

    Joustavuus kuitenkin näyttää olevan modernin työntekijäkokemuksen ydinasia ja yksi avain menestykseen. Jopa 60 prosenttia työntekijöistä olisi valmis ottamaan vastaan matalapalkkaisemman työn ja mahdollisuuden valita itse, missä tekevät töitä kuin paremmin palkatun työn, jossa liikkumavaraa ei ole.

    Työnteossa ei ole enää niinkään kyse työpaikasta vaan työelämästä. Työnantajien on pohdittava, miten ajatus elämänlaadun parantamisesta tuodaan konkretiaksi, ja tässä kaiken keskiössä on joustavuus.

    Kolme pääperiaatetta työntekijäkokemuksen kehittämiseksi:

    1. Johda työntekijöitä joustavasti ja ennakoivasti. Huolehdi siitä, että työpaikan käytännöt sopivat hyvin yhteen työn luonteen kanssa.

    2. Aseta hyvinvointi etusijalle, sillä se lisää työntekijöiden yhtenäisyyttä. Varmista, että työntekijöillä on pääsy mielenterveyttä tukeviin palveluihin.

    3. Kerää ja hyödynnä tietoa yksilöllisiin tarpeisiin vastataksesi. Huolehdi siitä, että työntekijät kokevat olevansa arvostettuja.

    Lue lisää myös täältä: Power to the People. The Employee experience gets flexible.
     

    Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot